Näytetään tekstit, joissa on tunniste MInitekstiilit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MInitekstiilit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Tumppuharjoitus

Sukkien seuraksi piti tehdä tumput. Ruudun koko siis 2x2 cm.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kerhossa taas

Mattojen merkeissä kerhoiltiin. Marke neuloi mattoa sukkapuikoilla, Olga jatkoi pistelyprojektiaan ja muut liimasimme lankaa lakanakankaalle. Tässä oma olohuoneen mattoni, kokoa n 12,5 x 17 cm. Lankana Jive. Virkaten tai neuloen tästä langasta tulee paksu matto, mutta soveltui kyllä kohtuullisen hyvin liimattavaksi.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Messuilla

Olin taas Nukkekotiyhdistyksen pöydässä Nukke- ja nukkekotimessuilla Tamperetalossa. Jotain ostoksia tein itsekin. Millin sukkapuikot olin päättänyt ostaa, koska ohuemmilla sukkien teko ei ole onnistunut. Millisillä sainkin nyt sukat tehtyä. Mittatikkua ei ollut, mutta nuo ruudut ovat 2X2 cm. Lisäksi kuvassa uusi salomoninsolmuilla virkattu hartiahuivi.

torstai 26. helmikuuta 2009

Valmiita tyynyjä

Inspiraatio iski ja tyynyt valmistuivat. Samalla tein tyynyn myös Tainalle yhdeksi osaksi Anna hyvän kiertää -pakettia (siitä myöhemmin lisää). Lainasin Piipan hyvää ideaa täyttää tyynyt mannaryyneillä.

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Silkkinauhakirjontaa

Nukkelan kerhossa teimme Minrin opastuksella silkkinauhakirjontaa. Minri oli yrittänyt vakuutella, miten helppoa homma on. Hyvien kirjallisten ohjeiden ja 'lähiopetuksen' jälkeen oli todettava Minrin olleen oikeassa. Kaunista jälkeä syntyi ensikertalaisiltakin. Kiitos opetuksesta Minri!







Näistä ruusuista tulee tyynyjä, kunhan inspiraatio iskee...

Lisään tähän vielä kuvan Nukkelan Katin antamasta lahjasta. Saimme kaikki kerhoilijat The Dolls House Emporiumin 30-vuotisjuhlalautasen. Näitä ilmestyy ilmeisesti uusi joka kuukausi.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Leivontailta

Pääsimme perjantaina Minrin luo harjoittelemaan massailua. Massailu olikin yllättävän mukavaa puuhaa - erityisesti mukavassa seurassa. Leivonta jatkui vielä kotonakin. Tuotoksista laitan kuvan myöhemmin.


Koska Minri kutsui meidät kerhoilemaan kotiinsa ja vihjaisi keittävänsä teetäkin, ajattelin viedä pienen aiheeseen sopivan tuliaisen. Joten tein kaulimen ja leivinliinan, johon kirjailin viipurinrinkelin. Samalla tein setin myös itselleni.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Puikkotesti

Hankin kauan sitten Doloreksesta hyvin ohuet neulepuikot (0,5 tai 0.6). Olen ihaillut monissa blogeissa minineuleita, mutta jostain syystä omat puikkokokeiluni eivät päässeet vauhtiin. Nyt löysin sattumalta kätköistäni ohutta akryylilankaa, joka paksuudeltaan olisi hyvä minineuleisiin. Linda Spratleyn Mini knits for the 1/12 scale dolls' house -kirja esiin ja töihin. Tulos tässä:

Lapselle pitsineulejakku, nappeina pikkuhelmet. Lisäsin muuten kuvan ottamisen jälkeen pari 'valenappia' eli kolme napinreikää, mutta 5 nappia. Noin ohuilla puikoilla neulominen olikin mielenkiintoinen kokemus...Heppa sai häntänsä juuttinarusta, mutta harjasta en saanut onnistunutta. Siksi päätin lopulta, etten peitä hepan kaunista päänmuotoa, vaan jätin sen ilman harjaa. Sekä hevosen että aiemmin esitellyn kitaran kaavat ovat muuten Kath Dalmenyn Dolls' house details -kirjasta.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Arvontapalkinnot

Koira-asukkaan nimeksi on jo tullut paljon hyviä ehdotuksia. Lisää saa laittaa - toivottavasti nämä tilkkutyynyt kannustavat lisäehdotuksiin. Toinen tyynypari 'parhaan' nimen keksijälle (valinta tulee olemaan täysin subjektiivinen :) ) ja toinen tyynypari arvotaan kaikkien ehdottajien kesken.

torstai 4. syyskuuta 2008

Mattoja, mattoja...

Ensimmäinen ristipistomattoni lähti veljentytön nukkekotiin. Nyt jo osaisin tuon aidakankaan jatkamisen kesken työn...


Tässä toinen yritykseni. Kangas oli aiempaa tiheämpää, joten kuviota oli muutettava, että sain tarpeeksi ison maton. Tässä olen käyttänyt puolipistoja. Kooltaan matto on 11,5 cm x 14,5 cm. Hapsuihin löytyi mainio ohje Heljältä - suosittelen.

maanantai 18. elokuuta 2008

Räsymatto



Kaivelin jokin aika sitten varastosta tyttäreni leikkikangaspuut (jonkin aikaa ehtivät siellä ollakin - neiti on nyt jo 17-v). Vanhaan loimeen tein pari tällaista leveämpää mattoa ja sain kuin sainkin laitettua uuden kapeamman loimen. Joten lisää mattoja on luvassa...
Hapsuja vähän tuuhensin jälkikäteen.