sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Aikamatka

Nukkekodin rakennesprojekti on odotellut inspiraatiota jo pitkään.  Nyt se löytyi!  Aiemmin en ollut ihan päättänyt, mille aikakaudelle Minitalo Matilda sijoittuu.  Tein puuhellan ja hieman talonpoikaisia huonekaluja.  Nyt kuitenkin yhtäkkiä innostuin nykyajasta ja päätin ensitöikseni uudistaa nukkekodin alimman kerroksen.  Aiemmin siellä oli ruokasali, eteinen ja keittiö.  Nyt yhdisti keittiön ja ruokailutilan samaan ja ja siirsin eteisen vasempaan laitaan.  Uudet modernimmat tapetit ja siitä se inspiraatio eteni vauhdilla.  Valokuvista tuli niin pimeitä, että laitan myöhemmin paremmat kuvat.

Seuraavaksi siirryin väliovien kimppuun.  Yksinkertaiset ovet kiinnitin Nukkekoti Potinperän ohjeilla.  Tosin lisäsin nuo karmit oven sisäpuolelle.  Nyt kaikki ovet ovat valmiit ja väliseinät kiinnitettyinä paikoilleen.


Tästä puuttuvat vielä listat ja ovenkahva (rautalankaa + fimo-massasta tehty kahvaosa).

Osan lattioistakin sain jo tehtyä, mutta Bilteman sytykkeet loppuivat kesken.  Liimaan lattiat pahville, koska lattian alla kulkee alemman kerroksen sähköjohdot.  Kylpyhuoneeseen tuli lasimosaiikista laattalattia.  Kylppärin nurkkaan olen nyt rakentanut saunaa...

Nukkekodin ovet odottivat vielä alkuperäisessä kunnossaan eli vaneripaloina.  Sahasin oviaukon ja ikkunat. Ovet sain myös tapetoitua valmiiksi ja ikkunoita valmistelen.

Ei kommentteja: